Versan uusin kustannusten asiantuntijamme Lapin alueelle esittelee itsensä seuraavasti:

Olen Simo Alaruikka, aloitan Versa Finlandin konsulttina Lapissa tammikuussa 2018. Olen toiminut kotimaakunnassani parikymmentä vuotta erilaisten julkisten ja yksityisten organisaatioiden johto- ja esimiestehtävissä. Toimialatuntemukseni on vahvinta matkailun, kaupan, palveluiden, elintarvikkeiden jalostuksen ja energian toimialoilla.

Yrittäjä odottaa asiantuntijaltaan apua siihen miten voisi tienata rahaa, säästää rahaa, säästää aikaa ja vaivaa sekä ennen kaikkea luotettavaa kumppania, jonka tuo tekeviä käsiä ja tarkkoja silmäpareja näkemään sen mitä yrityksessä voisi tehdä vieläkin paremmin.

Me Versa Finlandissa perehdymme kanssasi huolella yrityksesi toimintaan ja tulevaisuuden näkymiin. Käymme huolella läpi yrityksesi kustannukset ja selvitämme tehostamismahdollisuudet. Hoidamme kilpailutuksen puolestasi avaimet käteen –periaatteella, keskimäärin olemme saaneet 20 % säästön ns. ei—strategisissa kustannuksissa, toisinaan enemmänkin. Laskutamme yritykseltäsi kohtuullisen osuuden saadusta vuosisäästöstä. Puolen vuoden päästä teemme välitarkistuksen, jossa tarkastelemme miten onnistuimme tavoitteissa ja pohdimme seuraavia haasteita.

Soitellaan:
Simo Alaruikka 0400 395953 simo.alaruikka@versafinland.com www.versafinland.com